Vaaliehdokkaiden tapaan: Kiitos tuesta!

Heippa!

Laitan tämän blogin jäähylle ja otan sitten uudestaan käyttöön, kun taas joskus odotuksen myllerrystä koetaan. Minulla on uusi blogi, mutta se ei ole tällä tavalla avoin kaikille netin käyttäjille.
Sinne voi pyytää pääsyä vaikkapa sähköpostilla onervao @ gmail.com.

Kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti kommentoijille.

Onerva, Mies ja Paavo

Jo

Oli meillä hurja yö,
synnytyksen suuri työ.
Äiti punki sekä huusi,
maailmassa lapsi uusi.
Nyt on kaikill' levon aika,
alkaa tästä elon taika.
-Paavon isä-



Meille syntyi Paavo lauantaina 18.10.2008 klo 3.54.
Pituutta 51cm ja painoa 3665g. Poika on täydellinen pakkaus ja voi hyvin.


Minä menetin synnytyksen jälkeen paljon verta (en siis varsinaisesti synnytyksessä) ja olen ollut jonkin verran heikossa kunnossa, mutta kyllä tämä tästä etenee. Kotiin päästiin eilen illalla. Olemme hurmoksissa.

Alkuelämän viimeisiä päiviä

Tänään kävimme äitipolilla tarkastuksessa. Paljoakaan ei ollut kohdunsuulla tapahtunut. Erinäisten väärinkäsitysten jälkeen kuitenkin saimme jonkinlaista lisätietoa, jonka jätän vielä salaisuudeksi. Kerronpahan vain, että ei tässä enää tarvitse niin kauaa odotella... ;) On meillä ainakin viikon päästä jo vauva. Nyt mietitäänkin mitä tehdään jäljellä olevilla päivillä ennen vauvan tuloa ja onhan tässä vielä se spontaanin käynnistymisen mahdollisuuskin.

42. raskausviikko

Olo on nyt semmoinen suht rauhallinen ja seesteinen. Mies on lomalla ja odotellaan siis yhdessä tositoimia. Sauvakävelemässä käytiin taas tänäänkin ja naapureitten ilmeet oli kyl näkemisen arvosia. Ne kun odottaa ihan hulluna et myö jo lähettäs laitokselle ja et ne pääsis rotinoita leipomaan :D Sit mää vaan lyllerrän lenkkivaatteet niskassa ja maha pystyssä pitkin käytäviä. Tai eihän se enää pystyssä niin oo, ku Kustavi on parkkeerannu jo niin alas. Kovasti luupäinen tuntuu olevan, kun luulee edelleen et kyljestä tullaan ulos... Ylihuomenna äitipolille tarkastukseen.

Vihonviimeinen neuvola (12)

Nyt ei olekaan enempää neuvolakäyntejä. Ensi tiistaiksi pitää soittaa yliaikaiskontrolli äitipolille.

rv:t 40+5
painoa lisää taas 612g/vko, kokonaisnousu alkupainosta 12 kiloa.
RR 128/81, oli niin omituiset paineet et terkka mittas uudestaan ja silloin tuloksena 134/78 eli nousussa on...
pissa puhdas

Sf-mitta 32cm
Kustavi raivotarjonnassa syvällä lantiossa ja sykkeet 138


Eli kaikki siis hyvin vauvalla, kunhan äiti kestäis. Viime yönä tajusin, että mitä myöhempään synnytys venyy, sitä aiemmin olen yksin kotona vauvan kanssa. Ensi viikko kun on opetusalalla syyslomaviikko ja mies pystyy olemaan poissa töistä sen seuraavan viikon, muttei oikein enempää. Muuten meiltä vähenee sitten vastaavasti joululoma tai kesäloma... No eipä tälle mitään voi, tasan ei käy onnenlahjat. Just kuulin yhdeltä paikkakuntalaiselta, jolla on laskettu aika ollu 6 päivää ennen minua, että käynnistävät synnytyksen viikon päästä! Eli silloin hänellä on viikot lukemisssa 42+4. Mukavaahan se on, jos synnytys käynnistyisi itsestään, vaan jos meillä noin pitkälle menee, ehditään olla kotona kolmestaan kokonainen viikonloppu... Edellyttäen, että kaikki menee hyvin eikä jouduta olemaan sairaalassa ylimääräistä. Tähän tilanteeseen tulee varmasti joku hyvä ratkaisu, eikä kaikki suju huonoimman vaihtoehdon mukaan, eikös?

Paremmalla mielellä

Yhdestoista raskauskuukausi käynnissä ja meitsi on vielä niin urheilullinen että. Vauhti ei päätä huimaa (ainakaan koko ajan), mutta jos tällä sais kroppaan vähän vauhtia niin kannattanee jatkaa h-hetkeen saakka.

Miltähän supistus tuntuu? Miten sen voi toiselle selittää? Tietääkö sitä varmasti sitten kun se tulee?



Ilmeisesti huomenna on taas työpäivä ellei yöllä nyt aivan hurjia tapahdu. Toisaalta tosi hyvä, saa hetkeksi taas itse asian pois päästä. Neuvola on sitten torstaina, toivottavasti sinne ei tarvitsisi enää mennä. Tai siis mukava on käydä, mutta juu nou... Torstaina olisi taas myöskin mammakokous kahvittelun tai teettelyn merkeissä, sinne olisi kyllä mukava päästä :)

Kasassa vielä

Fyysisestä olemuksesta on vaikea mennä sanomaan juuta tai jaata, toivon vain, että pää kestää loppuun saakka. Tällaiselle kärsimättömälle otukselle voi olla tosi vaikeata odottaa KÄRSIVÄLLISESTI. Tiedossa on juu, että "kyllä se sieltä jossain vaiheessa tulee" ja "kukaan ei ole jäänyt suutariksi" ja että "vauva tulee, kun se on valmis". Mutta tästä alkaa mahdollisesti elämäni henkisesti rankimmat kaksi viikkoa tai kolme tai yksi päivä tai viisi päivää tai... Joo tajusitte varmaan. Kustavia on jo ihan älyttömän kova ikävä ja haluaisimme molemmat jo päästä tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Kaikki on valmiina rakas, vain sinä puutut.

Melodramaattisen purkaukseni kevennykseksi pari kuvaa tältä päivältä. Naapurin täti sanoi, että synnytyksen voi saada käynnistymään venyttelemällä käsiä ylöspäin.

Neuvola 11 ja mammapiiri

Tänään oli siis neuvolakäynti ja iloisesti toivotettiin vielä, että "Nähdään ensi viikolla!" Niin se kyllä varmaan onkin. Tai että iloisemmin yllättyy, jos asennoituu siihen, että vielä pitkään odotellaan ja sitten se muksu päättääkin tulla :D

rv:t 39+4
painoa taas lisää 525g/vko, terkka sano et tarkka tahti
turvotus +
RR 116/79
Hb 119, käski mussutella lisärautaa silloin tällöin
pissa puhdas
Sf-mitta sama kuin viimeksi
Kustavi raivotarjonnassa, sykkeet 145 ja liikkeet normaalit

Eli aika perussetti, niinkuin eräät miespuoliset ystäväni ovat opettaneet ilmaisemaan.

Neuvolan jälkeen Mies kyytsäs minut kauppakeskuksen kahvilaan mammatapaamiseen. Oli jo toinen kerta ja on niin mahtava tunne, kun on tässäkin kaupungissa ihmisiä, joiden kanssa voi höpötellä päivän polttavista kysymyksistä. No voi varmasti arvata, mitä ne päivän polttavat on porukalla, josta yksi synnytti tänä aamuna tytön ja muut poksahtaa kuukauden kuluessa. Sitten meillä on vielä "tutor", jolla on 3½-kuukautinen poika. Sen kahvila- ja shoppailureissun jälkeen simahdinkin ihan täysin. Onneksi ehdin miehen kanssa samalle päivälliselle, sitten jo tätä tyttöä vietiinkin vauhdilla unten maille. Tätä tää on.

Täällä vielä ja varmaan pitkään

Niin siis että ei olla laitoksella. Ei oo oikein semmonen olo, että tää täältä vielä pariin viikkoon ulkoistuis.

Tänään tehtiin taas iso hankinta. Tai se alko eilisestä. Olin perhevalmennusystävieni kanssa kävelyllä ja puhuttiin siitä, et jos meinaa hankkia vaunut ni nyt ois aika yhestoista hetki toimia. Sit illalla ennen venytystuokioita sain ihan kauheen hermokohtauksen et nyt ei saada enää mistään vaunuja (ja joo, alkuperänen ajatus oli pärjätä alkuun ilman...) Sit Mies lähti mittanauhan kanssa lopulta keskellä yötä mittaamaan hissin tilavuutta ja minä selasin vaunukuvastoja. Tänään sitten ajettiin lastentarvikeliikkeeseen ja aattelin et niil on varmaan ihan sikapitkä toimitusaika. No Mies valitsi värin ja minä vaunun mallin, juuri näin päin, (ja siis välikommenttina: Mies on värisokea ja yleensä aika arka kaikkien värijuttujen kanssa) mutta tästä hän oli varma: meidän Kustavilla on nyt Emmaljungan City Crossit, pohjavärinä beige, kuviona vaaleanpunaiset hirvet :D Ei siinä, eipähän pääse poika valittamaan sukupuolisidonnaisesta kasvatuksesta. Ja voihan se olla, että tällä hautomisella siltä sulaa munatkin pois...

Nyt on sitten vaipanvaihtopistettä lukuunottamatta kaikki tarpeelliseksi arvelemamme ostettu, vielä kotona on hieman ompelustöitä. Esimerkiksi lakanoita on vielä tasan yhdet. Kaapissa oottaa perintölakanat pilkkomista ja kanttaamista. Niin ja jos jollakin on tarkoituksena ostaa jotain mukavaa vaatetta vauvalle ulostulijaislahjaksi, vinkkinä, että 62-senttisiä vaatteita on jonkun verran jo kaapissa. Isompia kokoja sitten ei vielä olekaan kovin paljoa. Ai niin ja ostamme luultavasti vielä jonkun pikkuhaalarin, koska näimme valokuvan pikkuisesta, joka meinasi hukkua ä-pakkauksen vanuhaalariin. Eipä tällaista älyä, kun kokemusta pienistä ei ole. Ne on ihan tosi pieniä ne vauvat (paitsi se pää...)

Elefanttinainen ja neuvola 10

Tuuuurrrrvoootuslaaauluuuu soooooiiii, tuuuuurrrrvooootuuslaaaauluuuu sooooi... Toi mustavalkokuva ei paljasta koko totuutta, niinpä vielä toinen kuva (joka sekin vähän antaa liian kiltin kuvan noista jaloista). Kengät ei mee enää jalkaan, varsinkaan iltaisin ja jalat on tosi kipeet ja ne puutuu helposti. Jipii.

Tänään kävin varaamassa kaunistautumisajan. Ylihuomenna semmoinen mukavantuntuinen kosmetologi-ihminen värjää ripseni ja kulmakarvani nätiksi. Ei säikähä muksu äitiään ihan totaalisesti ulostullessaan. Ihanaa saada vielä lisää hemmottelua. Mies järjesti miulle eilen jalkakylvyn kera raspauksen ja rasvauksen. Ah, ihanuutta. Kaupan päälle sain pienen niskahartiahieronnan ja pusuja. On toi vaan mahtava pakkaus.

Tänään oli (taas) neuvola. (joo, sillon alkuun olin sitä mieltä, että neuvoloita on liian vähän, mut nyt kun käy joka viikko... Alussa ois ollu enempikin kysyttävää, vaikka siis nyttenkin menee aina höpötellessä kauheesti aikaa siellä neuvolassa) Mies totes et hyvä et pääsen puhumaan niitten perhevalmennusryhmäläisten kanssa kahvilassa, kun enhän mie muuten puhu kun sen ja terkan kanssa. Ja voitte uskoa, että sitä puhetta riittää. Oon ku mikäkin papupata. No, ne, jotka tuntee, tietää, ettei oo tapahtunu siis suurta muutosta persoonallisuudessa sen suhteen raskausaikana. :)

rv:t 38+3
painoa lisää 525g, terkka epäili turvotuksen vaikuttavan mun painonheilahteluihin
RR 119/77 (jes)
pissa puhdas
sf-mitta 31,5
Kustavi rt:ssa
sykkeet 140
liikkeet ++

Eli aika peruskäynti.

Eilen kattelin sitä nelosen uutta Sairaala-sarjaa ja kyllä ponnistin sen synnyttäjän kanssa ja jännitin rystyset valkosina. Jotenkin tajus sen voimattomuuden tunteen ihan taas eri lailla. Ja tulihan sitten taas itku, kun se lapsi tuli siihen rinnalle. Sitä kattelin, et ei vissiin pidä paljoo katella jalkojen väliin (no ei kyllä tuu varmaan katottuakaan) kun lapsi vihdoin näkee päivänvalon. Sen verran tuli skifisarjat mieleen siitä kinan, liman ja veren peittämästä, sinisestä, punanaamaisesta ihmisenalusta. Ja tarkennettakoon vielä, että sitten siinä rinnalla se oli taas niinku niin hellyttävä, että ei niitä kyyneliä voinu estää millään... Mistähän sitä sitten itse kaivaa semmoisen leijonan raivon siihen viimeiseen ponnistukseen?

Ai niin tää isyyspakkaus

Olin ihan unohtanut tuon isyyspakkauksen kuvan. Siis tuon annoin jo heinäkuussa, kun sain äitiyspakkauksen, mutta asia on jäänyt ihan kokonaan muistista. Jos listan teksti ei näy, teen sen sitten vielä uudestaan ihan suoraan tekstinä. Oli kovasti innoissaan tuo tuleva iskä ja mukava oli yhdessä tutkia pakkauksia. Ihmettelihän tuo, että millä ajalla olin pakkauksen kasannut, mutta naisellahan pitää olla salaisuutensa.

Muokkausta: Tässä tää teksti ja mun ihanaa runosuonen sykintää. Bodyssa oli vielä itse maalattu teksti: EDESSÄ: Kyllä mie kestän, kun isi soittaa ja laulaa... TAKANA: ...kunhan saan kuulosuojaimet korvilleni

ISYYSPAKKAUS

Sisältö

Baby blues - Alaston salissa
Vanhemman ohjekirja

KYLPYVEHKEET
amme
vauvan pesuneste - vauvan pesua varten
miesten saippuaa - Isin pesua varten
vauvan pyyhe
Isin oma pyyhe

hoitopyyhkeitä
sinkkivoide - vauvan pyllylle
bokserit - Isin pyllylle

SELVIYTYMISTARVIKKEITA
pyykkipoikia - Jos hajuhaitat käyvät liikaa nenään, tässä apu, älä kärsi enää.
kumihanskat - Iho puhdas pehmoinen kakalta suojautuu, ei tartu haju, likaisuus, vaan pehmoisuus jatkuu.
korvatulpat ja Särkylääkettä - Huuto öisin kovaksi saattaa muuttua, tulpat korviin ja pää tyynyyn, ei pidä suuttua. Jos huuto aamulla takaraivossa tuntuu, pillereillä päivä iloks muuntuu.
esiliina vaipanvaihtoa ja äidille kokkausta varten
Kolmen ruokalajin menu äitiä varten

MUUTA
body lapselle
vauvan kuulosuojaimet
Tutti - Vauvan suuhun
Suffelipuffeja - Isin suuhun, muista tarjota äidille

Mustanaamio

Kodin vaeltava haamu, liikkuu yhtä hämärästi öisin kuin päivisinkin. Laahustaa ylipitkät mammahousut jalassa lähinnä väliä sänky-vessa-sänky.

Eilen oli aikas karsea päivä. Luulin jo, että kehä on kierretty ja nyt lähdetään alusta taas päänsäryn ja pahoinvoinnin kanssa. Ainoa selkeä ero oli se, että tuossa edessä möllöttää nielaistu rantapallo. Jouduin peruuttamaan työnkin, jossa siis olen nimenomaan tiistai-iltaisin käynyt pari tuntia. Onneksi työnantajien ehtona on "minun vointini mukaan". No sain sijaisen, vaikka peruutinkin aika myöhään. On se vaan kumma, miten en pysty nauttimaan tästä lomasta, vaan ressaan asioilla, joilla ei tarvitsisi ressata. Peruutettuani menoni tunsin huonoa omatuntoa. Juuri se ajatus, että olenko minä oikeasti niin huonossa kunnossa, etten voi mennä. Hitto vie, joka paikassa toitotetaan, että nyt on aika levätä ja ottaa omaa aikaa ja mitä tekee sementtipäinen Onerva? Suree töistäpoissaoloa. Hohhoijjaa.

Maanantaina oli neuvola ja tässäpä näitä tilastoja:

rv:t 37+2
painoa lisää 890g/vko, huh, se on jo paljon. Tosin oon turvoksissa varsinkin jaloista, mutta silti. Ja suklaan syömistähän en voi lopettaa, en.
turvotus +
RR 130/74
pissa puhdas
Hb 117 (terkka käski syödä lisärautaa pari kertaa viikossa, ettei hemppa pääse ihan tipahtamaan synnytystä kohti mennessä)
Kustavi edelleen pää syvällä lantiossa, sykkeet 135, liikkeet++
Sf-mitta 31 eli edellisten viikkojen romahdus oli otettu myös vatsankasvuna kiinni. Nyt mennään lähellä keskikäyrää. (kyllä noi käyrät muuten stressaa ja raivostuttaa)


Maanantaina oli myös eka perhevalmennus, tosin mies ei päässyt töitten vuoksi mukaan. Siellä käsiteltiin lapsivuodeaikaa, imetystä, äidin toipumista ja sen sellaista. Suurin osa tiedoista oli ennalta tuttua edes jotenkin, mutta nyt kun kaiken kuuli samalla kertaa, tuli aivan sellainen olo, että kaikki ei olekaan salatiedettä. Nyt on jotenkin valmiimpi Kustavin näkemiseen ja odotankin synnytystä ihan eri innolla.

Tänään oli vuorossa toinen eli viimeinen valmennus (jossa oltiin molemmat), jossa keskusteltiin isäksi ja äidiksi tulemisesta ja turvallisesta ja läsnäolevasta vanhemmuudesta ja sit katsottiin semmoinen lapsenhoitovideo jostain 90-luvun alkupuolelta :D Voi sitä opetusvideomeininkiä. Toisaalta on mahtavaa, että neuvolasysteemi on olemassa juuri tuollaisena, mutta nuo kaikki suositukset lisäävät ainakin meidän uusien vanhempien paineita. Esimerkiksi mahallaan nukuttamisesta sanottiin vielä videolla että vauvan voi huoletta laittaa mahalleen, koska se saattaa helpottaa mahavaivoja. Lastenneuvolan terveydenhoitaja totesi sitten videon jälkeen, että tätä ei suositella, koska ehkä ja mahdollisesti se saattaa lisätä kätkytkuoleman riskiä. Mun tietojen mukaan siskoni ei 70-luvulla suostunut nukkumaan kuin mahallaan. Koko ajan neuvotaan käyttämään maalaisjärkeä ja sitten pelotellaan kaikenlaisilla riskeillä. Toivottavasti sitä osaa toimia oman lapsen kohdalla juuri niinkuin hänelle on parasta. Tästä onneksi asiantuntijatkin ovat samaa mieltä, että lapsen omat vanhemmat ovat hänen parhaita hoitajiaan ja että he tuntevat lapsensa parhaiten. Mukava oli tavata samassa tilanteessa olevia pariskuntia. Äitien kanssa vaihdettiinkin sähköpostit ja puhelinnumerot, jotta voi jatkossakin pitää yhteyttä.

Ai niin ja siis Mustanaamion kanssa on muutakin yhteistä kuin varjoissa kulkeminen vuorokaudenajasta riippumatta. Se on nimittäin mustat rinkulat silmien ympärillä.

Äitipoli 2: toisella kerralla kaikki sujuu jo paremmin

Viimeinen lääkärikäynti tänään käyty. Käytiin siis äitipolilla, kun olen Klexane-odottaja.

rv:t 36+4
painoa lisää semmoiset noin 550g/viikko, ne ei sitä laskenu sillä laskurilla ni summittaisesti ite katoin
RR 135/83

Sit tutkittiin alapäätä ja voi vehka, kun se tuntui ikävältä se lantion luiden ronklaus. Siin oli kaksi lääkäriä, erikoistuva naislääkäri ja sitten valvova mieslääkäri ja se ukko vaan sano et ihan rentona vaan et laitat jalat ihan rennoiksi. No joo, kyllähän se niissä tuntemuksissa on helppoa...

Lapsiveden määrä oli normaali.
Painoarvio 2,7kg eli noustiin jo lähelle 0-käyrää, mahtavaa!

Kustavi on edelleen raivotarjonnassa ja lääkärin mukaan aika alhaalla jo.
Niin, ja isot oli pallit
Sydänkäyrillä käytiin (vasemmalla kyljellä makasin kuten edellisellä kerrallakin) ja vasta-ainelabroissa, kaikki ilmeisesti varsin ok. Tällä käyntikerralla ei tarvinnut enää jännittää käytännön asioita, ellei virtsanäytteen antamista sellaiseksi lasketa. Oltiin kuin vanhoja konkareita. Nyt sitten seuraavan kerran sinne polille synnytyksen käynnistyessä (tai sinne yliaikaiskontrolliin...)

Viime viikonloppu menikin mukavasti kotiseudulla. Oli aivan mahtavaa vielä nähdä kaikkia kavereita ennen h-hetkeä, mutta jo tuli heti maanantaina isot itkut, kun on jo ikävä kaikkia. Nää hormoonit... Reissulla tuli myös mieleen monen monta aihetta, josta voisin vielä kirjoittaa blogitekstejä. Oli se vaan niin jännää huomata, miten erilaiset asiat eri ihmisiä kiinnostaa raskaudessa ja lapsessa. Juuri tällä hetkellä vaan silmät eivät pysy enää auki, niin ehkäpä päivitykset jäävät toiseen kertaan...

Neuvola 8

Tämän päivän lyhyt uutisanti:

rv:t 34+5
painoa lisää 327g/vko
turvotus +/-
RR 129/76
pissa puhdas
Hb 122
vauvan sykkeet 150
liikkeet ++
ja sitten se murheenkryyni:
sf-mitta 27cm(!) Tämänkin se terkka sai kun venytti mittanauhaa ja käytti mielikuvitusta eli sama mitta kun neuvolassa 6... Se ois lähettäny mut äitipolille tarkastuksiin, mutta kun äitipolin lääkäriaikaan ei oo enää ku puoltoista viikkoa, ni se kuulemma riittää. Oon ite aika hermona. Välillä maltan ajatella niin, että kun vauvan pää on jo syvällä lantiossa ja oon aika pitkä niin mahan ei tartte niin isoks venyäkään. Ja kyllä terkkakin sano että aika syvällä kyljissä kynnetään myös, mutta silti sitä miettii että onko pienellä kaikki hyvin ja oonko ite tehny jotain semmosta mikä vähäisen kohdun kasvun aiheuttaa...

Suoraan kauhuelokuvasta

Otsikon teksti ei viittaa millään lailla minun olotilaani. Olo on suht hyvä (kop, kop) ja pollakin on melkein pysynyt kasassa. Oltiin tänään Miehen kanssa synnytysvalmennuksessa. Luento-osuuden jälkeen huumorintajuinen kätilö vei meidät tutustumaan synnärin puolelle. Kolmessa salissa viidestä oli toimintaa ja päästiin sitten koko ryhmä (noin 7 paria) tyhjään saliin katselemaan paikkoja. Rohkein meistä mammoista laitettiin testailemaan synnytysjakkaraa ja kätilö opasti miten synnytyksen edistymistä odottava äiti voi nojailla sänkyyn pystyasennossa ja miten mies toimii apuna eri vaiheissa. Viereisessä salissa olikin menossa juuri pahimmat hetket ja voitte kuvitella 7 ensisynnyttäjän ja heidän tukihenkilöidensä naaman värin, kun sieltä kuului vertahyytäviä kiljaisuja. Kätilö vaan totesi tyynenä, että tämä synnyttäjä ei oikein muista, että pitäisi keskittyä ponnistamiseen eikä huutamiseen. Me kaikki nyökyteltiin järkyttyneinä. Huuto jatkui kiljumisena ja murinana ja huutona ja kun meistä kaikki (mukaanluettuna minä) ei mahduttu lastenhuoneeseen katsomaan sen varustetasoa, jouduimme kuuntelemaan käytävässä viime hetken tuskia. Yht'äkkiä tuli aivan hiljaista, sitten kuului sieltä salista kätilöiden puhetta ja sitten alkoi ihana ääni: vauvan itku. Kyllä oli nieleskeltävä itse kunkin kyyneleitä kun tajusi, että juuri sen kymmenminuuttisen aikana joku koki elämänsä muistorikkaimmat hetket. Tuli itsellekin jo aika konkreettisesti sellainen olo, että odotus on loppusuoralla ja pian olen itse kiljumassa noissa samoissa saleissa tuskiani. Ja se palkinto, se on suurin mahdollinen.

Mahassa asuu Ricky Martin: äitipoli ja neuvola 7

On taas edellisen päivityksen jälkeen tapahtunut sekä itse raskaudessa että vauvan tuloon valmistautumisessa. Eilen istuttiin ylimääräisellä äitipolikäynnillä 2,5 tuntia. Käynti oli kyllä tiedossa etukäteen, eikä mikään yllätys siis. Käynnin tarkoituksena oli käsittääkseni arvioida veren hyytymistekijäriskejä, vaan nepä olikin jo siellä päättänyt asiat meidän odottaessa. Nyt sitten pistelen joka päivä mahanahkani alle piikkejä, jotka vissiinkin estää veritulppien muodostumista. Lääkkeet oli ihan kauhean kalliita, mutta jos joku ilo apteekissakäynnistä pitää ottaa niin se, että saatiin apteekin pienen kassin sijasta supermarket-kokoinen apteekkikassi. :D

Makasin polilla myös semmoisella sydänkäyrällä ja siitäkään en juuri saanut mitään tietoa ennen sanoja: "joo, makaa siinä sit semmonen 20 minuuttia paikallasi, tulen sitten takaisin. Paina aina mustaa nappia kun vauva liikkuu." No jes, arvatkaapa olinko osannut ottaa semmoista hyvää ja lokoista asentoa? No arvasitte luultavasti oikein: EN. Siinä sitten ehti tulla jo huono olo ja selkä meni jumiin ja sitä rataa. Onneksi mies oli viihdyttämässä. Aika pian kone rupesi piippaamaan, eikä kukaan silti tullut tarkastamaan tilannetta. Mies yritti ottaa selvää, mistä on kyse, mutta kone jatkoi vaan piippaamistaan. Kun sitten reilun puolen tunnin (!) päästä tuli toinen hoitaja päästämään meidät piinasta, hän ihmetteli miksen ollut soittanut kelloa laitteen aloittaessa rasittavan piippauksen. No hei, enhän tiennyt mikä kello ja missä ja mitä semmoisella tehdään. Hoh, kun oletetaan et tietää kaiken jo entuudestaan...

Ultraankin päästiin lääkärin vastaanotolla. Painoarvio oli 1800g, eli pikkaisen keskikäyrän alapuolella mennään. Ei ole kuulemma jättiläistä tulossa. Huh. On sillä pienellä jo aikas ahtaat tilat. Ei mahdu enää pelaamaan jalkapalloa, vaikkakin Kustavi ei ole sitä vielä älynnyt. Se harjoittelee yhä komeampia banaanipotkuja ja syöksytorjuntoja. Parhaiten Kustavi osaa kuitenkin pyörittää peppuaan. Se nousee ja laskee tuossa toisen tissin alla välillä niinkin ahkerasti että meinaa äidin lounaat nousta ylös. Mahassa asuu siis jonkun näköinen tuleva naistennaurattaja (tai sit jos sieltä tuleekin tyttö niin napatanssija) :D

Neuvolassa käytiin tänään. Tässäpä tilastoja:

rv:t 32+4
paino oli noussut juuri sallitun 500g/vko (nyt ollaan syöty hyvin)
Turvotuksia ei neuvolatädin mukaan ollut havaittavissa, vaan K-Raudassa neuvolan jälkeen olin turpea kuin... ööö... merimursu
RR 123/74
prot. -
gluk. -
SF 26cm Täti ei saanut venytettyä kahden mittauskerrankaan jälkeen edes samoihin lukemiin kuin edellisellä kerralla. Tipahdettiin siis käyrältä. Mutta koska olin käynyt juuri edellisenä päivänä kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa, hän ei huolestunut.
Kustavi oli raivotarjonnassa edelleen, pää alaspäin siis
Sykkeet oli reppanalla taas vilkkaat 160, eilisellä sydänkäyrällä nähtiin paljon tätä korkeampiakin tuloksia. Rankkaa on vauvan elämä mahassakin.


Vaikka oma vointi on ehkä taas aavistuksen verran heikompi, muun muassa rakkaat ystäväni pahoinvointi ja kuvotus ovat palailemassa kesälomilta, odotus tuntuu sujuneen suht mukavasti ainakin tähän saakka. Ja nyt kaikki yhdessä paukuttamaan puuta... Toivottavasti siis myös loppu menee samaan tahtiin. Ressi on nostanut päätään ja se tietysti on omalle voinnille se pahin peikko. Eilen olin taas loman jälkeen eka päivää oikeesti töissä ja itse asiassa meni tosi mainiosti. Rästissä olevat työurakat kyllä ahdistavat... Mutta äitiysloman alkuun on aamukammassa enää 16 aamua.

Kotona ollaan myöskin edistytty. Ostettiin pinnasänky tutuilta ja se tönöttää nyt tuossa kulkuväylällä keskellä kämppää. Lisättiin myös kodin kaappivalikoimaa vielä yhdellä ja nyt Kustavilla on sitten kaksi omaa kaappia. Vielä pitäisi niillä K-Raudan tuliaisilla kiinnittää se seinään. Ehdittiin myös käydä taas reissussa ja koska reissu suuntautui vanhempieni luokse, tuliaisina oli sekä kankaita, että vaatteita. Ylläri. Ompelin sitten jo valmiiksi parit vaipan lisäimut. Kuulostaa erehdyttävästi siltä, että tietäisin mitä tein, mutta oikeasti niiden toimivuudesta ei ole mitään takeita. Semmoisia froteepötköjä ne on. Tekemällä oppii.

Nyt sitten ompeluopeni L pistää silmät kiinni eikä lue seuraavaa. Onnistuin ensimmäisen pötkön aikana saamaan ensin ylälangan poikki, siten että se karkasi myttyyn ylös, tämän jälkeen kuului naps, ja neula katkesi ja sitten vielä kruunuksi loppui alalanka kesken. Osasin toisen pötkön jo paremmin.

Tähän on hyvä lopettaa tämmöinen megapäivitys. Vaikenen taas.

Neuvola 6

Neuvola rv:t 30+4

Paino +467g/vko
turvotus +/-
RR 122/77
Prot. -
Gluk. -
Hb 132 (pelkäsin et on tipahtanu ihan kunnolla mut onneks ei)
Sf-mitta 27cm
Sikiö raivotarjonnassa
sykkeet 148
Liikkeet ++

Kuulemma mennään aika koulukirjan mukaan. Väsymys on kova, kun yöt on niin rikkonaisia, mut aina välillä tulee semmosia tarmonpuuskia. Harmi kyllä, motivaatio kohdistuu pesänrakentamiseen, eikä jäljellä olevien töiden tekemiseen... Vaikka kyllähän tätä kotiakin saa ja pitää laittaa, että sen muksun on sitten hyvä tulla kotiin. Terkalle totesin, et hyvänä päivänä kunto on parempi kuin ennen raskautta, koska liikunta ja ravinnonsaanti on ehkäpä paremmalla tolalla. Kyllä noilla sauvakävelylenkeillä välillä tulee paahdettua kovaakin ja se tuntuu vain hyvältä. Jes!

Kirjoittelen paremmalla ajalla siitä tulevan isän yllätyksestä, joka siis oli omin käsin kokoamani isyyspakkaus. Oli Mies tyytyväinen :)

Pötsiä 29+5

Anoppilareissu meni hyvin, tuli käytyä IKEA ja Serena. IKEAsta tarttui mukaan kirjahylly/tv-taso ja kaikenlaista pienempää sälää. Serenassakin uskalsin aika hurjista liu'uista laskea, vaikkakin Mies ja Anoppi kyllä meni vieläkin hurjempiin (!) vetkuttimiin. Oltiin me melkoinen seurakunta siellä. :)

Äitiyspakkaus saapui tänään nimpparilahjaksi. Ei ois parempaa lahjaa voinut toivoa. Sitä on nyt sitten ensimmäinen kierros hypistelty ja kohta lähtee toinen sitten perään. On ne tilpehöörit ihania vaikka värit onkin kovin vaaleita. Nyt onkin kiire sitten valmistella tulevan isin yllätystä, se lähti just kaupungille. Aikaa on TODELLA vähän...

Tonttu ei vaan saa unta

Huomenna lähdetään pariksi päiväksi anoppilaan käymään. Muuten on ihan kiva lähteä, mutta rikkinäiset yöunet huolettavat. Levottomat jalat herättävät minut aamulla kuuden maissa, jos edes siihen mennessä olen saanut unta... Tänään unettomuus on tuntunut jo tosi paljon jäsenissä ja päässä, jota on särkenyt koko päivän. Toivottavasti ensi yö menisi hyvin. Tulisi tuo Mies ensin kotiin, niin voisi käydä nukkumaan.

Kustavilla on ollut tässä muutaman päivän tosi kovat melskausharjoitukset. Välillä oikein hirvittää, kun ajattelee, että tässä on vielä kaksi ja puoli kuukautta jäljellä ja jos tuo meno tuosta muuttuu hurjemmaksi. Aamuyöstä oli vissiin kivaa työnnellä varpaita (tai sormia, kun en todellakaan osaa sanoa miten päin tuo muksu tuolla on) äidin kylkiluitten väliin. Ja sitten aina kun se ei ollutkaan niin jännää, Kustavi muksautti päin rakkoa. :D

Kantoliina (jonka sain Vauva-lehden tilaajalahjaksi) tuli postissa tässä pari päivää sitten. Nyt olenkin sitten yrittänyt tuskailla sidontojen kanssa. Onkohan tuo liina riittävän pitkä? Kun tuntuu että tukehdun siihen liinaan. Pitäisiköhän hankkia vielä trikoinen liinakin? Pitänee vielä tässä kesän aikana kysellä neuvoa fiksummilta.

Äitiyspakkauspäätös tuli myös ja se paketti tulee postissa parin viikon kuluessa. Äitiysrahahakemuksessa oli edelleen korjattavaa, vaikka kävin sen tiskillä täyttämässä. Hermostuttaa, kun pitää säätää ihan omituisesti. Tosin en ehdi niitä puolen vuoden palkkatietoja lähettämään määräaikaan mennessä, koska lähdetään reissuun, ja lappu tuli eilen, joten ne sitten pärjää niillä vanhoilla palkkatiedoilla. Eikä se siihen äitiysrahan määrään vaikuttaisi kuitenkaan...

Nyt kun vain saisi unta...

(Lääkäri)neuvola 5 ja muita kuulumisia

Neuvola oli siis eilen ja aikas vauhdikkaasti selvittiin sieltä pois.

rv:t 27+4
painoa lisää 460g/vko, joten ihan ok vauhti vissiin
RR 127/75
turvotus +- (mitä tuo sitten meinaakaan)

kohdunkaula 3cm ja kohdunsuu napakasti kiinni
sikiön sykkeet 150
liikkeet ++

Musta tuntuu et kerään koko raskausvaivojen keräilysarjan tässä synnytykseen mennessä. Melki ainoo joka ei oo vielä pärähtäny päälle on raskausarvet mahassa (rinnoissa niitä oli jo ennestään). Koputetaan siis puuta ja toivotaan ettei lisää pikkuvaivoja ilmaannu. Levottomat jalat on vieny yöunia kipeän selän lisäksi. Olo onkin välillä aika pimpelipompeli.
Se on ihanaa, että vatsa on vihdoin niin pyöreä, ettei aamullakaan pääse unohtamaan tulevaa asukkia. Liikkeiden puolesta Kustavi on osoittautunut tosi aktiiviseksi. Erityisesti hauskaa on pyöriskellä illalla silloin kun hyvää yötä on jo sanottu :D Tai kun äiti on tosi kylläinen ruuasta taikka jos se lötköttää laiskana sohvalla jaksamatta mitään. Kustavi on myös löytänyt mun virtsarakon ja ai että, kuinka sitä onkin hauska potkiskella ja ropeltaa.

Oltiin juuri ennen juhannusta Lapin reissulla Pallaksella. Etukäteen ajattelin ettei kunto kestä kuin ehkä 2-3km:n päivämatkoja hitaasti kävellen. Tunturi-ilma ja raskauden kannalta hyvät (tarpeeksi viileät) kelit tekivät sen että paahdoin menemään välillä melko vauhdikkaastikin ja viimeisenä päivänä jaksoin jo 11km:n matkan tunturin rinnettä ylös ja alas. Oli kyllä ylpeä olo.

Juhannusta seurasi parin viikon mökkeily vanhempien mökillä. Välillä meinasi olla henkisesti rankkaa. Saatiin onneksi tutulta lapsiperheeltä ohje olla tiukkana omien vanhempien kanssa, jos lapsenhoidosta tulee riidanaihe. Tämä lapsi on minun ja mieheni yhteinen asia, jonka hyvinvoinnista me olemme vastuussa. Neuvoja ja apua saa antaa erityisesti jos niitä kysytään, mutta me teemme päätökset. Mökillä oli mukavaa se, ettei tullut oltua niin paljon sisätiloissa mitä kotona. Ja netitön elely oli aika vapauttavaa :) Ihanainen ystäväni käväisi myös mökillä (Mies ajettiin tänne kotia pakoon, eihän se akkojen juttuja kestä) ja voi niitä terapiaistuntoja. Öisin nukkumaankäynti venyi taas sellaisille pikkutunneille, että seuraavana päivänä taas muisti.

Seuraavana projektina on KELAn papereiden vienti (pitänee mennä istumaan sinne virastoon, kun ei noita muuten osaa täyttää) ja työkkärin asioitten hoitamista. Vähän pitäis jaksaa tehdä töitten paperihommia jonka jälkeen sit ei niin tarttis töitä miettiäkään. Turhaa ressausta kaikenmoisista papereista ja lomakkeista. "Pumputi-pum", tuumii Kustavi yksiössään. Sitä mieltä hän on näistä aikuisten jutuista.

Kotiutumista

Huh, pitkältä lomareissulta palattu vihdoin kotiin. Kirjoittelen huomenissa lisää, jos omaa rauhallista aikaa jää. Ainakin sitten viimeistään keskiviikkona neuvolalääkärin jälkeen :)

Neuvola 4

rv:t 22+4
painoa lisää +800g/vko, eli nyt siis ohitettiin lähtöpainokin
RR 121/74
turvotus -
prot -
gluk -
Hb 144
Sf-mitta 18,5
Sikiön syke 150
liikkeet ++

Siinäpä neuvolakuulumiset. Huomisesta alkaen pitäisi jaksaa taas tehdä vähän töitä, katsotaan miten selkä kestää illan... Nii ja huomenna aion uskaltautua sukulaisten omistamaan pikkupaattiin lyhyelle pyörähdykselle tuonne kauniin siniselle järvelle. :)

Kuinka Miinasta tuli Kustavi?

Nyt kun alkujärkytyksestä on toettu hiukan, niin kertoilen lisää tämänpäiväisestä ja muutenkin. Olen jo jonkin aikaa itse ounastellut odottavani sittenkin poikaa, enkä osaa edes sanoa, mistä kummasta nämä ounastelut alunperin syntyivät.

Kätilö kysyi sitten ultratessa, että halutaanko tietää sukupuoli. Mies totesi heti, että kerro vaan jos se näkyy. Kätilö alkoi mutisemaan, että "voi hitsi kun ehti mennä ohi et justhan se tossa näky". Sit se kaivo jollain kelausmenetelmällä kuvan pakaroista ja niiden välissä törröttävästä ulokkeesta ja kysy et miltäs näyttää. :D Kumpikaan ei aluks sanonu mitään, mut sit sanoin et mitäs tosta pitäs nähä, kätilö naureskeli perään ja sano et kyllä tämä pojalta näyttää. Äitille soitin heti ultran jälkeen ja sanoin et kaikki on hyvin ja että vatsassani uiskentelee pitkä ja solakka poika. Sillä meni pasmat ihan sekasin ja se totes et voi kauheeta kun kaikki tavaratkin on tytöille. Kysyin heti, et mitkä tavarat. Kuulemma leikkihella ja astiat mökillä ainakin. Sanoin sit et eikös ne pojatkin voi leikkiä niillä... No, se vaatii hieman aikaa totutella tulevalta mummiltakin tähän tietoon, vaikkei tietysti missään vaiheessa olla oikeesti TIEDETTY odottavamme tyttöä.

Pääasia on se, että kaikki rakenteet oli löydettävissä ja tunnistettavissa. Vaikkei se täyttä varmuutta anna, niin voi ainakin jonkin verran huojentuneempana jatkaa terveen lapsen odotusta. Jännitin ultraa niin paljon että vatsa oli aamun kuralla ja nyt särkee päätä. Olin katsokaas ihan varma siitä, että joku raaja tai vatsalaukku puuttuu. Tulipa todistettua (taas kerran) ennakko-odotukset täydeksi pupuksi. Jee!

Hankintoja Kustavia varten (tai sillonhan se oli vielä Miina) ehdittiin tehdä eilen jo vähän. Ostettiin muun muassa turvakaukalo autoon ja sitten sorruin Ruskovillan kestovaippatuotteisiin. Ostin harsoja, riisipaperia, pari lisäimua ja villahousut varastoon. Ja sappisaippuaa ja villanhoitoainetta. Luulenpa, että tämän päivän jälkeen tarvikkeiden hankintatahti vain kiihtyy. Ollaan kuitenkin taas kuukausi kohta poissa lomailemassa ja sitten sen jälkeen on "enää" kolmisen kuukautta odottamista :D Onhan se hyvä olla ajoissa.

Oma olo on vähän parantunut. Kuvotus ei vaivaa enää kuin satunnaisesti. Suonenvetoja on ollu jaloissa ja selässä, ne harmittaa, mutta ensi viikolla kysyn neuvolassa lupaa magnesiumien syömiselle. Hengenahdistukset vaivaa edelleen, olen miettinyt että johtuuko ne huonosta istumisasennosta, siitepölystä vaiko siitä että sisäelimet ovat painuneet lähemmäs keuhkoja...?

Rakenneultra

Hihii, kävi niinkuin olin itse jo vähän ounastellutkin: Miinasta tuli Kustavi. Kirjoittelen myöhemmin tänään lisää tuntemuksia ja ajatuksia, mutta tähän nämä lukutiedot.

Pää vastasi lasketun ajan mukaista viikkomäärää 21+4
Reisiluu oli pitkä, toisella mittauksella 38mm ja toisella 39mm, vastasi viikkoja 22+0
ympärysmitta vastasi viikkoja 20+6

Sydän, aivot, selkäranka, mahalaukku, virtsarakko (ei ollu muuten käyny pissalla hetkeen), munuaiset, raajojen lukumäärä, kaikki ok. Niin, ja jalkojen välissä näkyi selkeä uloke :D Pitkä ja hoikka poika siis möyrii mahassa. Lisään kuvan, kunhan saadaan skannattua. Tosin ei noista kuvista oikein mitään näy, paitsi se että se näytti etusormeaan meille (ei siis keskisormeaan). Ei Kustavista siis täysi rakkari tule.

Puoliväli

Maha eilen puolivälissä. Onhan tota vähäsen jo kertynyt. Tänään on kiire päivä, työntäyteistä. Ja äiti ja iskä tuli käymään. Kyllä tää tästä etenee.

Tyhjäystä

Tänään aamulla kramppas selkä ja sit oksensin. Eipä muuta. Lauantaina vois ottaa puolivälin kunniaks kuvan pötsistä.

Neuvola 3

Se oli keskiviikkona.

rv:t 18+4
paino +175g/vko
RR 125/77 (ei oo pitkään aikaan ollu noin korkee yläpaine...)
Hb ei otettu, ku oli viimeks niin hyvä
SF-mitta (eli siis kohdunpohjan korkeus) 16cm (kuulemma ihan hyvä)
Sikiön syke 160

Ei siis juuri mitään uutta. Ootan vaan et olo muuttuu ihanaks, eikä mitään paikkaa särkis. Taitaa olla toiveajattelua. Kyllä tää tästä. Seuraava kontrolli on sitten se rakenneultra. Sitä ennen täytynee käydä vaateostoksilla ja ompeluopissa. Paidat käy lyhkäsiks ja housut ei mee jalkaan. Tilasin eilen Vauva-lehden. Se tulee nyt sitten vuoden päivät ja on ainakin halvempi kuin ne irtonumerot joita ostan... Tilaajalahjana kantoliina, se on ihan hyvä juttu. Väsyttää.

Turvoksissa

Maha on varsinkin iltaisin sen verran pömpöllään, että tietää tosiaan jonkun majailevan siellä. Tissit on raskaat ja varsinkin istuessa ne painaa mahaa, jos ei oo liivejä. Liivit puristaa. Kovasti täällä odotellaan Miinan jumppailuja tai lähinnä sitä, että ne tuntuisivat jossakin. Jumppailuthan me nähtiin jo edellisessä ultrassa. Istukka kun on etuseinässä, niin eipä mun huippuherkka tuntoaisti vielä mitään hipsaisuja erota.

Tänään kävin kysymässä KELAlta äitiyspäivärahasta ja kävi ilmi et jos vaan kunto ja kantti kestää, on aivan sama teenkö osan töistäni myös ensi syksynä. Äitiyspäivärahaan se ei vaikuta millään lailla. Monestakin syystä minun olisi hyvä touhuta ensi syksynä vauvan lisäksi pari tuntia viikossa muutakin... Mutta aika näyttää onko sellaiseen edes mahdollisuuksia ja tietysti Miina ennen kaikkea.

Mukava oli muuten saada selville, että yhdellä tutulla on LA pari viikkoa meidän jälkeen. Voi sitten vaihdella kuulumisia hänenkin kanssaan, eikä tarvitse aina piinata kaikkia kavereita vauvajutuilla. Ymmärrän kyllä, jos ne ei aina jaksa kiinnostaa. Ja tarkennanpa vielä että tähän asti kaikki on suhtautunu tosi hyvin, mutta jos ne vielä muutaman kuukauden päästä jaksaa yhtä kärsivällisesti nyökytellä, kyseessä on lehmänhermot.

Ensi viikolla on neuvola ja sit melkein tasan kuukauden päästä on rakenneultra. Tänään varasin. Kumma kun aina ennen neuvolaa tai ylipäätään jotain käyntiä tulee isoin huoli Miinan hyvinvoinnista. Ai niin, ja sitten rakenneultrassa saattaa nähdä, muuttaako Miina nimeään... ;)

Plumps

Eilen illalla kummasteltiin uutta juttua. Maha on sillain, ömm, plumpsahtanu. Ettei oo pelkästään enää turvotusta jäätelöstä ja suklaasta, vaan ihan jopa semmosta pientä vauvamahaa huomattavissa. Pahoinvointi jatkuu yhä ja sunnuntaina tuli taas migreenikohtaus, johon sitten menin ottamaan uusia neuvolalääkärin määräämiä lääkkeitä. En tiedä sitten johtuiko lääkkeistä vai siitä migreenistä, mutta maanantain oksensin vedenkin ulos... Jee.

Ostin viime viikonloppuna myös yhdet farkut ja lyhkäsemmät kesähousut, jotka sitten voisi palvella lokakuulle saakka. Olin vähän kärsimätön farkkujen ostossa ja nyt on moraalinen krapula, kun ois voinu löytää paremmat ja halvemmatkin pitemmällä ettimisellä...

(lääkäri)neuvola 2

Tänään oli siis neuvola, lisätään tännekin kuulumiset:

rv 14+4
paino oli tippunu melki puolitoista kiloa
RR 116/71, mulla on yleensä alhanen verenpaine, mut jänskäsin ton tolle normaalille tasolle
Hb 149, ei oo varmaan koskaan ollu noin korkee

kohdunsuu kiinteä ja kiinni ja pitkä ja mitä kaikkee
kohtu "hyvänkokoinen"
vauvan syke 160-165, onkos nuo tyttö- vai poikasykkeitä?

Eli kaikki hyvin, vaikka pahoinvointi vaivaakin vielä. Jee!

Huomenna neuvolaan

Viikonloppuna yksi kaverini arvasi, että oon raskaana, kun kuulemma "maha taittuu väärästä kohdasta". Tarkkasilmäinen tämä ihminen. Mun mielestä ei näy vielä mitään vauvaan viittaavaa mahaa, vaan omat vararenkaat on siirtyny vaan ylemmäks. Napa sen sijaan on levinny ja pohja on tullu kohti pintaa. Kauheeta, jos se jo tässä vaiheessa rupee pullistelemaan. Minkähänlainen nappi siitä tulee...?

Iltavointi on huono (ja miksei ne aamu- ja päivävoinnitkin) ja se on alkanut käymään mielen päälle. Ärsyttää, kun ei jaksa söpöillä miehen kanssa niin paljon kuin tahtoisi. Eilen hermoilin sängyn kapeudesta ja siitä etten saa unta. On tolla kestämistä.

Opetustyöt alkaa olla tältä vuodelta kohta pulkassa. Kuukauden päästä ei oo enää paljon mitään hommia jäljellä. Mahtavaa! Odotan niin jo kesälomaa.

Sain tädiltäni lökärit kotihousuiksi. Ne onkin niin isot, että pärjään varmaan melkein loppuun niitten kanssa. Lisäksi sain trikookankaita kesämekkoja ja tunikoita varten. Nyt vaan pitää sitten tavata ompelutaitoisia ystäviä ja opetella tekemään niille kankaille jotain. Onneksi tätä on jo suunniteltukin. :)

Huomenna on se neuvolalääkäriaika. Paljon onkin kaikkia kyssäreitä sille ja terkalle. Vähän jänskättää. Toivottavasti sydänäänet kuuluu.

Seesteistä ei vielä näkyvissä

Raskauden toinen kolmannes on lähtenyt käyntiin ja Mies odottaakin innolla sitä rauhallista, seesteistä ja eroottistakin aikaa. En sitten tiedä millon semmonen alkaa...

Tällä hetkellä makeakin alkaa taas maistumaan, joka ei ole niin hyvä juttu. Oon semmonen sokerihiiri, että pakko rajoittaa jotenkin tuota mässäilyä, ettei paino lähde ihan kauheaan nousukiitoon. :) Onneksi tuo pahoinvointi vielä vähän toimii stopparina.

Kummastusta aiheuttaa neuvolalääkärin ajankohta. Viikkojahan on jo 13+1 ja lääkäriin on vielä puolitoista viikkoa. Monesta eri lähteestä olen lueskellut, että lääkärintarkastus on yleensä tosi aikaisilla viikoilla. Onkohan tämä täysin paikkakuntakohtainen juttu? Mitä siellä tutkitaan?

Eilen oli niin mahtava päivä, että ei aikoihin ole ollutkaan. Oltiin ihan kotosalla, harvinaista kyllä, ei ollut pakko lähteä mihinkään koko päivänä. Aurinkoisella säällä rauhallinen kävely ulkona, hyvä ruoka, vähän pelailua ja shoppaamista: tuntui tosi rentouttavalta. Tänään onkin sitten tarkoitus tehdä rästihommia ainakin osa päivästä. Mutta muistelen eilistä, sen voimalla sitten ehkä jaksaa.

Pääsiäisen jälkeen

Suklaamunat, pasha, pulla, jäätelö ja erilaiset täytekakut ja muut makeat upposivat turhankin hyvin. Vatsalaukku oli ehkä ehtinyt jo hieman kutistua pienien ruoka-annosten takia ja niinpä herkuttelu kostautui karmeiden vatsanväänteiden muodossa. Tosin pahoinvointi pysyi poissa aika tehokkaasti poissa palaten sitten tietysti kotona heti maanantaina. Mutta usko ja luottamus on kova siihen, että tämä tästä helpottaa, itseasiassa helpotusta on jo huomattavissa jo kotipuolessakin. Pääsin ylös sängystä tänään niin, ettei tarvinnut niin kamalasti keräillä itseään. Tosin sitten puuro ei maistunutkaan. Mutta ei kaikkea tarvitse kerralla saada.

Sain viikonloppuna seurata kahta 9 kuukauden vanhaa muksua. Suloisia vesseleitä molemmat. Poikaversio tosin ei ollut niin tutusta perheestä, että olisi uskaltanut kommunikoida hänen kanssaan. Tytöstä tulikin sitten paras kaverini, ainakin siihen asti kunnes pää muksahti Mount Onervan yli kiivetessä lattiaan. Sain myös alustavia vinkkejä vatsan kasvusta, sikiön liikkeistä, kantoliinasta ja kestovaipoista. Tosin nuo pari viimeksi mainittua tuntuu NIIIIIN kaukaisilta, että en osannut oikein vielä kysyä tarpeeksi. No jos tässä vaikka kesällä näkisi tätä äiti-ihmistä uudelleen, niin kyssäreitä on varmaan enemmän, mitä hän jaksaa vastata.

Vauvalehtiä ei niin kannattaisi kai lukea, koska huoli ja paniikki kasvaa aina kestämättömiin mittoihin. Rahatilanteesta huolestuminen ja muiden raskauskokemuksien vertailu ei aina helpota muutenkin ailahtelevaa mieltä. Tosin vauvalehdistä saa myös armottoman vauvankaipuun, kun niissä on toinen toistaan suloisemman näköisiä pikkuihmisiä. Olisipa jo syksy!

200 pitkää päivää

Enää 200 päivää jäljellä laskurin mukaan! Olo tuntuu nyt enemmän raskaalta, kun todisteet on neuvolakortin välissä. Pahoinvointia esiintyy vielä, mutta se on selkeän vieraskoreata. Viikonlopun reissulla anoppilassa ja työkeikalla ei ollut juurikaan ongelmaa kuvottavan olon suhteen, vaan heti kun päästiin turvallisesti kotiin ilman muita henkilöitä, tsädäm, se tuli takaisin korkojen kera.

Vatsaa odottelen jo kovasti. Aivan hitusen pieni pömppö on alavatsalla, mutta kun paino on pahoinvoinnin takia laskenut, ei sitä kukaan muu huomaakaan. Jossain vaiheessa perun takuuvarmasti toiveeni, kun vatsa painaa sisäelimiä ja vaikeuttaa hengitystä.

Lueskelin juuri erästä vauvalehteä ja siinä oli sitten mukavan paljon mainoksia lastenvaatteista ja erityisesti vaunuista ja kaukaloista. Paniikkihan tässä iskee jo näin aikaisessa vaiheessa. Kuka kertoisi, mitä ne kaikki eri vaunuominaisuudet tarkoittavat ja miksi ne hinnat eroavat toisistaan niin paljon? Mitään hillomallin vauvakärryjä ei varmasti olla tähän talouteen hankkimassa, mutta pitänee jossain vaiheessa ruveta kysymään tietävämmiltä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon vaunujen hankinnassa. Kantoliinakin kiinnostaa.

Pääsiäinen ollaan minun kotipuolessani. Saas nähdä kuinka suklaamunat uppoaa tähän nassuun...

Onnea ja liikutusta

Kuva kertoo kaiken. Olo on huojentunut. Sisälläni asuu vilkas uiskentelija. Miina-vauvalla on kokoa jo 39mm ja laskettu aikakin siirtyi hieman aikaisemmaksi. Enempää en pysty tuntojani erittelemään. Herkistää.

Pertti Peruspessimisti

Meillä on kylässä Pertti Peruspessimisti. Ärsyttävä tyyppi, joka puhuu, vaikka on sitä mieltä, että äänihuulet kuluvat turhasta puheesta. Pertti Peruspessimisti on saanut minut vakuuttumaan jo monesta asiasta. Sairastin kuluneen viikon flunssaa ja ajattelin olostani päätellen, että pahoinvointi olisi kuitenkin väistymässä, mutta Pertti kertoi, että ei suinkaan väistymässä vaan pahenemassa. Kertoipa myös, että pahoinvointi ei varmaan lakkaa ennen kesää.

Jostain syystä Pertti Peruspessimisti on takonut päähäni myös sitä, ettei mahassani asusta ketään. "Se on vain tuulimuna", sanoo Pertti. Ja vaikka siellä joku asustaisi, niin on sillä nyt joku huonosti kumminkin. Ja vaikkei olisikaan niin ette te sitten pärjää taloudellisesti. Mihinkä te sen lapsen laittaisitte edes? Ja otitteko huomioon ettei auton takakonttiin mahdu vaunujen ratas- eikä koppaosaa? Kysymystulvaa ja puheripulia Pertti jatkaisi vaikka loputtomiin. Ottaisiko joku Pertin vuorostaan kylään?

Puolustuslinjan sortuminen ja uutisten jakoa

Viikko on taas vierähtänyt edellisestä valivali-tekstistä. Nyt katson tarpeelliseksi kirjoittaa taas lisää. Migreeni iski eilen töistä tullessa. Jos tarkkoja ollaan, en muista ajomatkan loppukilometreistä juurikaan mitään. Sain myös jotain ihme oireita päänsärkyyn liittyen, olin ihan kuin jossain vieraassa paikassa, vieraan ihmisen kanssa enkä osannut kunnolla puhuakaan, vaikka olin kotona rakkaan Mieheni kanssa puhumassa suomen kieltä. Hohhoijjaa... Olo yltyi syömisestä ja särkylääkkeestä huolimatta yöllä siihen pisteeseen, että kuparinen meni rikki. Oksensin. Tosin mahassa ei ollut juurikaan mitään tyhjennettävää. Mutta usko siihen, että tämä tästä vielä helpottuu, on kova. Viikot juoksee kuitenkin eteenpäin ja mullahan on oikeasti kaikki ihan hyvin.

Hiihtolomaviikko ja kotipuolessa vierailu oli mukava, vaikkakin pahoinvointi paheni sillä reissulla ja jouduin perumaan tärkeän menon. Anteeksi, asianosaiset. Tapasin kotipuolessa ystäviä, joista osalle kerroin uutisia ja osalle en. Myös tulevia isovanhempia on informeerattu (lukuunottamatta Miehen isää). Uutiset otettiin vastaan sekalaisesti, mutta innostuneesti. Tuntui mukavalta. Lopuille kavereille tiedotamme sitten ultran jälkeen. Jos sitten oltaisiin vähän jo selvemmillä vesillä.

Neuvolakäynti 1

Neuvolassa käyty. Jännitin niin, etten nukkunut yöllä ollenkaan. Koko sen 1 tunnin ja 45 minuutin ajan saatiin kovasti tietoa kaikesta raskauteen ja vanhemmiksi kasvamiseen liittyen. Suurin osa oli tietysti tuttua, olenhan ollut jo niin reipas tyttö, että olen googlannut kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin jutut. Eniten kummastutti omat tunteet ja mietteet, kun se th antoi kaikenlaisia ohjeita ja esitteitä: että miksi se mulle niitä lykkää? Olenko minä muka raskaana? Tuleeko meistä kahdesta kolme? Hurjaa.

Eikä se täti tarkistanut että olenko raskaana vai en, otti pari putkiloa verta veriryhmän määrityksiä ja tautien poissulkemisia varten. Puntarilla käynti jännitti etukäteen ihan kamalasti. En ole käyny vaakalla varmaan viiteen vuoteen ja tiedän kyllä lihoneeni sitä edeltävästä painosta. Tulos ei ollut kuitenkaan ihan kauhea. Pystyn ehkä nukkumaankin ensi yönä. Verenpaineet oli minun normaalilukemiin nähden korkealla, mutta täti oli tyytyväinen, samoin kun hemoglobiinistakin.

Nyt kun ollaan molemmat tavattu noita esitteitä ja kirjasia, niin päällimmäisenä on ajatus, että näinkö se menee? Meistä tulee vanhempia ja muutos etenee hitaasti ja varmasti kuin vanhan ajan höyryjuna.

Varoitus: yksityiskohtaisia olon kuvauksia

Soitin taas neuvolaan. Puhdas pissanäyte. Jee!

Tänä aamuna oli jo ihan älyttömän vaikee pitää yrjö ruokatorven sisäpuolella. Juoksin pissalle, ku sattu rakon alueelle niin paljon. Sit sumeni silmissä (ei sinänsä vielä mitään uutta) mut sit vessasta pitikin juosta takas sänkyyn pitelemään oloa. Viis minuuttia ainakin nieleskelin ja olin ihan kylmässä hiessä. Mut mää vaan en halua oksentaa. Näyttää siltä, että jossain vaiheessa on pakko. Neuvolan täti naureskeli puhelimessa, kun kerroin et on vaikeeta pitää oloo sisällä. Se sano et voin sit huomenna pötkötellä koko käynnin ajan laverilla. :D Tämän päivän tavoite on käydä ulkona. Huh.

Kuinka paha on paha olo?

Pitääkö oksentaa ennen kuin on oikea raskauspahoinvointi kyseessä? Olo on tasaisesti pahentunut päivä päivältä. Tänään tosin luulin olevan jo edes hitusen parempi päivä, kunnes erehdyin lähtemään shoppailemaan. Saaliina uusi yöasu (lue: iltapuku), kauneusvälinelaukku (oli niin söpö) ja sahalaitakuviomigreeni. Jee. Mies jäi shoppailemaan, minä hortoilin kotiin. Vietinkin seuraavat tunnit silmälaput silmillä peiton alla. Toivottavasti ne kaksi ottamaani Panadolia ei tehny mitään pahaa Miina-vauvalle. Miina-vauva on miehen suuressa viisaudessaan keksimä tekonimi tulevalle perheenjäsenelle. Olen yrittänyt kysellä, että romahtaako maailma jos Miinalla on pippeli... :D

Aamulla muuten vein Piltti-purkissa (ekaa kertaa keitettiin lasipurkkisoppaa kattilassa) virtsanäytteen labraan. Tämä johtui siitä, että olen jo pitkään epäillyt minulla olevan jonkunlaisen tulehduksen virtsateissä ja vihdoin sain tehtyä jotain asialle. No, neuvolatäti antoi eilen ohjeeksi soittaa nyt perjantaina vakituisen soittoajan loppupuolella vastauksia neuvolan numerosta. No tätipä ei vastannutkaan, vaikka soitin useaan otteeseen soittoajan sisä- ja ulkopuolella. Pakko odottaa ensi viikkoon. No, ei tässä mitään hätää ole, kun olen kerta tänne asti pärjännyt.

Ei inkivääriä

No niin. Ei siis apteekista saanu enää sitä inkiväärivalmistetta, kun sen valmistus on lopetettu. Ei kuulemma ollu tarpeeks tieteellistä näyttöä sen sopivuudesta raskauden aikana. No, on se hyvä, et ne huolehtii siitä, ettei tuu mitään uutta talidomidi-epidemiaa. Mies toi sit semmosia luontaiskaupan kuulia. En tiiä onko ne sen turvallisempia, mut myyjä oli vakuuttanu käyttäneensä niitä omien raskauksiensa aikana. Jee. En vaan tiiä et tehosko ollenkaan, kyl mulla on vieläkin paha olo ja töiden tekeminen oli vaikeaa. Voihan se tietysti olla, että olo ois vielä pahempi jos ei ois syöny niitä kuulia...

Inkiväärin sitkeä kaipuu rv6+5

Voi elämä tätä oloa. Silloin, kun on hyvä olo, on paha olo. Ja kun on paha olo, on pahempi olo. Lähetin miehen ostamaan pahoinvointia estäviä inkiväärijuttuja. Saa nähdä, toimiiko... Jos toimii niin sit tuun heti tänne kommentoimaan. Kai se on hyvä merkki se huono olokin, onhan?

Kohta alkaa vissiin olla ne ajat edessä, kun raskauden salassapitäminen muodostuu käytännössä mahdottomaksi. Ehkä hyvä asia. Pitäs jaksaa olla töissä ja sit kun ei jaksa niin sit on selitysten aika. Viikon päästä tiistaina on eka neuvola. Varhaisultrassa ei nyt kai käydä, ei ole enää tullu pakottavaa tarvetta soittaa sinne yksityiselle lääkäriasemalle.

Eilen pohdittiin miehen kanssa, et kerrotaanko mun vanhemmille vai ei, kun niitä taas nähtiin. Ei kerrottu. Ei tullu sopivaa saumaa. Kyllä tässä vielä ehtii. Muutenkin tuntuu siltä, että kertominen menettää merkityksensä, mitä pitemmälle sitä lykkää. Ettei oo enää niin innoissaan. Ja älkää nyt käsittäkö väärin: on tosi hienoa, että meille tulee kolmas perheenjäsen, mutta alkuinnostus on laimennut varsinkin tämän pahoinvoinnin myötä. Et sit ku kertoo jollekin tästä eteenpäin, ni voi olla, et katotaan vaivaantuneen näkösinä, jos se henkilö hihkuu innoissaan ja onnessaan. Ja että se ei sitte tarkota sitä, ettei me oltas onnellisia, vaan sitä, et ollaan jo hihkuttu ja nyt ootellaan niitä seuraavia kehitysaskelia, jolloin voi alkaa hihkumaan uudestaan. Esimerkiksi ensimmäistä ultraa ja sydänääniä. :)

Lisäsin tohon otsikkoon noi viikot. Jos tää tästä etenis paremmin, kun on aamukampa näkyvissä.

STOP! Nyt tarvitsee rauhoittua

STOP! Tämä menee liian hurjaksi. Yö meni sillä tavalla, että aina kun sulki silmänsä, näin mielessäni vaan alkuraskaustekstejä ja keskenmeno-oireita ja raskausviikkoja ja ultratutkimuksia. Sanomattakin lienee selvää, etten nukkunut kovin hyvin. Eilen olin varma, etten ole raskaana, koska ei ollut tarpeeksi huono olo aamulla. (Joo, tiedän, ihan pöljää) Tänään täytyikin sitten taistella olon sisälläpysymisestä. Pysyi kuitenkin.

Tänään pyörähti omien laskujen mukaan 7. raskausviikko käyntiin. Vielä kuukauden verran ja ollaan jo turvallisemmilla vesillä. Ei oikein uskalla vielä täysin rinnoin (on muuten miehen mukaan jo täydentyneet) nauttia raskaudesta. Aina välillä huomaa ajattelevansa kahta yhden sijaan, kun perhe on mielessä. Kai sekin on positiivinen muutos. Voisiko tuo toukka vaikka huutaa että "täältä tullaan!", niin tietäis, että se on olemassa.

Ai niin, neuvolaan soitin jo maanantaina ja varasin ajan. Pienen säätämisen jälkeen sain ajan kahden viikon päähän tiistaille. Vähänkö jänskättää... Kannattaakohan miehen tulla mukaan? Mitä siellä pitää muistaa kaikista siskojen kummien kaimojen taudeista? Ottaakohan se täti jonkun varmistuskokeen? Että on varmasti raskaana? Oisko pitäny mainita puhelun aikana ajoittaisista alavatsakivuista? Varhaisultraan en soittanu vielä aikaa.

Huolet ja murheet

Ennen positiivisen raskaustestin tekemistä olin kovsti huolissani siitä, tulenko ikinä raskaaksi. Heti testin tekemisen jälkeen alkoi sitten toisenlaiset huolet. Nyt, luettuani erinäisiä nettisivuja, lehtiä ja kirjoja, olen täysin vakuuttunut, että a) raskaus on kohdunulkoinen, b) minulla on tuulimuna, c) en ole raskaana, vaan minulla on jokin kasvain. Johtopäätös: ei siis pitäisi lukea mitään tässä vaiheessa raskautta.

Niinpä olen kovasti haaveillut alkuraskauden ultrasta yksityisellä klinikalla. Kotikaupunkini kun ei sitä automaattisesti tarjoa. Mies on sitä mieltä, että ensin pitää kysyä neuvolan mielipidettä, mutta minä olen sellainen kärsimätön hökäle, etten jaksaisi millään odottaa neuvolakäynteihin saakka. Ehkäpä siis jo huomenna soitan ajan sekä neuvolaan, että sinne ultraan. Kovasti jo haluaisin nähdä minkälainen toukka siellä mahassa majailee. Rakas joka tapauksessa.

Pohdimme tällä hetkellä myös kovasti, millä aikataululla kerromme sukulaisille ja ystäville. Toisaalta mieli tekisi pamauttaa tieto kerralla koko maailmalle ja sitten taas toinen (pessimistinen) puoli kysyy, että haluammeko varmasti kertoa nyt JO kaikille, jos jotain pahaa sitten tapahtuu. Toisaalta, eihän ne ystävätkään ole tunnevammaisia idiootteja, etteivät osaisi huonon uutisen tullessa tukea. Äh. Pohdinta jatkuu.

Perhe on kasvamassa

Eilen ilmestyi ne maagiset kaksi viivaa raskaustestiin. Minustako äiti? Ja Miehestä isä? Onhan tätä odotettu tietenkin jo melkein vuoden ajan, mutta silti se tulos hätkädytti. Meidän piti tehdä testi vasta maanantaina, aamulla, yhdessä, mutta ylläri, en jaksanut odottaa niin pitkään. Niinpä tein testin eilen, torstaina, ennen kuin mies ehti töistä kotiin. Niinpä niin.

Ajattelin aiempien testauskokemusten perusteella, että ensinnäkin kestää todella kauan ennen kuin mitään voi edes näkyä, mutta tulos pärähti ruutuun parissa sekunnissa. Noin viidentoista minuutin ajan itkin ja huusin ja kävelin ympäri kämppää saamatta mitään aikaiseksi. Onneksi Mies ei nähnyt.

Kasvaminen äidiksi ja isäksi todella vaatii sen yhdeksän kuukauden tilausajan. Tai no, eihän sitä enää ole jäljellä yhdeksää kuukautta... Hui.