STOP! Tämä menee liian hurjaksi. Yö meni sillä tavalla, että aina kun sulki silmänsä, näin mielessäni vaan alkuraskaustekstejä ja keskenmeno-oireita ja raskausviikkoja ja ultratutkimuksia. Sanomattakin lienee selvää, etten nukkunut kovin hyvin. Eilen olin varma, etten ole raskaana, koska ei ollut tarpeeksi huono olo aamulla. (Joo, tiedän, ihan pöljää) Tänään täytyikin sitten taistella olon sisälläpysymisestä. Pysyi kuitenkin.
Tänään pyörähti omien laskujen mukaan 7. raskausviikko käyntiin. Vielä kuukauden verran ja ollaan jo turvallisemmilla vesillä. Ei oikein uskalla vielä täysin rinnoin (on muuten miehen mukaan jo täydentyneet) nauttia raskaudesta. Aina välillä huomaa ajattelevansa kahta yhden sijaan, kun perhe on mielessä. Kai sekin on positiivinen muutos. Voisiko tuo toukka vaikka huutaa että "täältä tullaan!", niin tietäis, että se on olemassa.
Ai niin, neuvolaan soitin jo maanantaina ja varasin ajan. Pienen säätämisen jälkeen sain ajan kahden viikon päähän tiistaille. Vähänkö jänskättää... Kannattaakohan miehen tulla mukaan? Mitä siellä pitää muistaa kaikista siskojen kummien kaimojen taudeista? Ottaakohan se täti jonkun varmistuskokeen? Että on varmasti raskaana? Oisko pitäny mainita puhelun aikana ajoittaisista alavatsakivuista? Varhaisultraan en soittanu vielä aikaa.
2 kommenttia:
ÄÄÄKKKS!!! Mä oon vieläkin ihan täpinöissäni tääl.. Mahtavaa. Oikeesti.
Mä en oo kenenkää toisen vauvasta ollu niin onnellinen ku teidän <3 Olette nii mahtava pari, ja täydellisiä vanhempia varmasti.. Vau <3
Sit kerrotte kaikki heti mulle pakosti!
ja ja .. NII!
Kerrotaan, kerrotaan. :) Täällä ihan punastutaan, kun tulee noin ylistävää tekstiä.
Lähetä kommentti