Neuvolat 3 ja 4

En näköjään joulukuun neuvolaa tänne laittanutkaan, korjataan asia heti.

3. neuvolakäynti 17.12.2009
17+3
RR 121/79
paino +72g/viikko
Hb 128

Sf-mitta (kohdunpohjan korkeus) 18cm
Mölliäisen syke 145


4. neuvolakäynti 20.1.2010
22+2
RR 133/81 (kauheen korkee!)
paino +535g/viikko (hups :))
Hb 135
Sf 20 (tosin kuulin mitatessa sentit 22, mutta sama se)
Mölliäisen syke 150
Liikkeet ++

Ja mikä parasta, vasta-aineet verestä on hyvinnii laskussa. Jee!

Eilisen neuvolan jälkeen tuli illan kauppareissulla töitten jälkeen semmonen tosi outo olo ja ehdin jo miettiä, että Mölliäinen ei varmaan paina vielä edes puolta kiloa, että eihän semmonen pärjää mitenkään ulkomaailmassa. Onneksi olo meni ohi, mutta tänään aion joka tapauksessa ottaa vähän rauhallisemmin (onneksi tänään ei ole töitä...). Onneksi tuo otus tuolla mahassa liikuskelee sen verran vilkkaasti, ettei enää ole huoli päällimmäisenä päässä.

Jompikumpi

Kävimme aiemmin tällä viikolla rakenneultrassa. Täti tarkasti kaikki tarkastettavat kohteet ja sanoi, että näkyypä kauniisti sydämen eri osat. Joskus kuulemma saa vähän arvailla. Oli paikallaan kädet, jalat, vatsalaukku, isot aivot, pikkuaivot, munuaiset, virtsarakko. Selkäpuolella oli iho ehjä, niinkuin pitääkin. Kovasti taas etukäteen jännitti, että onko kaikki ok. Nyt saa taas hetkeksi huoahtaa. Kovasti Mölliäinen itsestään ilmoitteleekin liikkeillä. Vähän jännittää millaista rytyytystä loppuraskaudessa on luvassa, kun nyt jo tuntuu tämän verran, vaikka istukka on taas kohdun etuseinässä. Mutta parempi tietysti näin päin.

Paremmalla puolella

Joulut ja vuodenvaihteet ja puoliväli takana. Jee! Vähemmän jee on se, ettei liikkuminen meinaa aina onnistua, on sen verran noita liitoskipuja. Ja joo, jo nyt, tai oikeammin ne on ollu ihan alusta saakka. Se eka neuvolalääkäri arveli, että ekassa raskaudessa on tullut joku pysyvä vaurio, joka nyt sitten vaan tuntuu ärhäkämmin.

Mieli on valoisampi, vaikkei lomalla kovin paljon tullut levättyäkään (lukuunottamatta eilista, nimimerkillä heräsin puoli yhdeltä). Ehkä se johtuu noista Minna-Martin voimistuvista potkuista ja kuperkeikoista. Mies tosin jo hätäili, että pitää Mölliäisen rajoittaa menoa ettei piuhat mene solmuun.

Olin tässä eräänä päivänä suurehkossa kulttuuritapahtumassa, jossa esitykset liikutti niin paljon, että ne laukaisivat napakan supparin, ei kipeän, mutta tuntuvan. Ja pitkä istuminen aiheutti sen, ettei noin 400 metrin kotimatkasta meinannut tulla mitään. Pääsin kuitenkin köpöttelemällä ja pysähtelemälläkin, vaikka pakkasta aika paljon olikin.

Seuraavaksi odotellaan sitä rakenneultraa, jossa sitten näkee onko tulokkaalla kaikki kohdallaan. Yritän suhtautua tällä kertaa positiivisesti, vaikka olenkin peruspessimisti.