Seesteistä ei vielä näkyvissä

Raskauden toinen kolmannes on lähtenyt käyntiin ja Mies odottaakin innolla sitä rauhallista, seesteistä ja eroottistakin aikaa. En sitten tiedä millon semmonen alkaa...

Tällä hetkellä makeakin alkaa taas maistumaan, joka ei ole niin hyvä juttu. Oon semmonen sokerihiiri, että pakko rajoittaa jotenkin tuota mässäilyä, ettei paino lähde ihan kauheaan nousukiitoon. :) Onneksi tuo pahoinvointi vielä vähän toimii stopparina.

Kummastusta aiheuttaa neuvolalääkärin ajankohta. Viikkojahan on jo 13+1 ja lääkäriin on vielä puolitoista viikkoa. Monesta eri lähteestä olen lueskellut, että lääkärintarkastus on yleensä tosi aikaisilla viikoilla. Onkohan tämä täysin paikkakuntakohtainen juttu? Mitä siellä tutkitaan?

Eilen oli niin mahtava päivä, että ei aikoihin ole ollutkaan. Oltiin ihan kotosalla, harvinaista kyllä, ei ollut pakko lähteä mihinkään koko päivänä. Aurinkoisella säällä rauhallinen kävely ulkona, hyvä ruoka, vähän pelailua ja shoppaamista: tuntui tosi rentouttavalta. Tänään onkin sitten tarkoitus tehdä rästihommia ainakin osa päivästä. Mutta muistelen eilistä, sen voimalla sitten ehkä jaksaa.

Pääsiäisen jälkeen

Suklaamunat, pasha, pulla, jäätelö ja erilaiset täytekakut ja muut makeat upposivat turhankin hyvin. Vatsalaukku oli ehkä ehtinyt jo hieman kutistua pienien ruoka-annosten takia ja niinpä herkuttelu kostautui karmeiden vatsanväänteiden muodossa. Tosin pahoinvointi pysyi poissa aika tehokkaasti poissa palaten sitten tietysti kotona heti maanantaina. Mutta usko ja luottamus on kova siihen, että tämä tästä helpottaa, itseasiassa helpotusta on jo huomattavissa jo kotipuolessakin. Pääsin ylös sängystä tänään niin, ettei tarvinnut niin kamalasti keräillä itseään. Tosin sitten puuro ei maistunutkaan. Mutta ei kaikkea tarvitse kerralla saada.

Sain viikonloppuna seurata kahta 9 kuukauden vanhaa muksua. Suloisia vesseleitä molemmat. Poikaversio tosin ei ollut niin tutusta perheestä, että olisi uskaltanut kommunikoida hänen kanssaan. Tytöstä tulikin sitten paras kaverini, ainakin siihen asti kunnes pää muksahti Mount Onervan yli kiivetessä lattiaan. Sain myös alustavia vinkkejä vatsan kasvusta, sikiön liikkeistä, kantoliinasta ja kestovaipoista. Tosin nuo pari viimeksi mainittua tuntuu NIIIIIN kaukaisilta, että en osannut oikein vielä kysyä tarpeeksi. No jos tässä vaikka kesällä näkisi tätä äiti-ihmistä uudelleen, niin kyssäreitä on varmaan enemmän, mitä hän jaksaa vastata.

Vauvalehtiä ei niin kannattaisi kai lukea, koska huoli ja paniikki kasvaa aina kestämättömiin mittoihin. Rahatilanteesta huolestuminen ja muiden raskauskokemuksien vertailu ei aina helpota muutenkin ailahtelevaa mieltä. Tosin vauvalehdistä saa myös armottoman vauvankaipuun, kun niissä on toinen toistaan suloisemman näköisiä pikkuihmisiä. Olisipa jo syksy!

200 pitkää päivää

Enää 200 päivää jäljellä laskurin mukaan! Olo tuntuu nyt enemmän raskaalta, kun todisteet on neuvolakortin välissä. Pahoinvointia esiintyy vielä, mutta se on selkeän vieraskoreata. Viikonlopun reissulla anoppilassa ja työkeikalla ei ollut juurikaan ongelmaa kuvottavan olon suhteen, vaan heti kun päästiin turvallisesti kotiin ilman muita henkilöitä, tsädäm, se tuli takaisin korkojen kera.

Vatsaa odottelen jo kovasti. Aivan hitusen pieni pömppö on alavatsalla, mutta kun paino on pahoinvoinnin takia laskenut, ei sitä kukaan muu huomaakaan. Jossain vaiheessa perun takuuvarmasti toiveeni, kun vatsa painaa sisäelimiä ja vaikeuttaa hengitystä.

Lueskelin juuri erästä vauvalehteä ja siinä oli sitten mukavan paljon mainoksia lastenvaatteista ja erityisesti vaunuista ja kaukaloista. Paniikkihan tässä iskee jo näin aikaisessa vaiheessa. Kuka kertoisi, mitä ne kaikki eri vaunuominaisuudet tarkoittavat ja miksi ne hinnat eroavat toisistaan niin paljon? Mitään hillomallin vauvakärryjä ei varmasti olla tähän talouteen hankkimassa, mutta pitänee jossain vaiheessa ruveta kysymään tietävämmiltä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon vaunujen hankinnassa. Kantoliinakin kiinnostaa.

Pääsiäinen ollaan minun kotipuolessani. Saas nähdä kuinka suklaamunat uppoaa tähän nassuun...

Onnea ja liikutusta

Kuva kertoo kaiken. Olo on huojentunut. Sisälläni asuu vilkas uiskentelija. Miina-vauvalla on kokoa jo 39mm ja laskettu aikakin siirtyi hieman aikaisemmaksi. Enempää en pysty tuntojani erittelemään. Herkistää.

Pertti Peruspessimisti

Meillä on kylässä Pertti Peruspessimisti. Ärsyttävä tyyppi, joka puhuu, vaikka on sitä mieltä, että äänihuulet kuluvat turhasta puheesta. Pertti Peruspessimisti on saanut minut vakuuttumaan jo monesta asiasta. Sairastin kuluneen viikon flunssaa ja ajattelin olostani päätellen, että pahoinvointi olisi kuitenkin väistymässä, mutta Pertti kertoi, että ei suinkaan väistymässä vaan pahenemassa. Kertoipa myös, että pahoinvointi ei varmaan lakkaa ennen kesää.

Jostain syystä Pertti Peruspessimisti on takonut päähäni myös sitä, ettei mahassani asusta ketään. "Se on vain tuulimuna", sanoo Pertti. Ja vaikka siellä joku asustaisi, niin on sillä nyt joku huonosti kumminkin. Ja vaikkei olisikaan niin ette te sitten pärjää taloudellisesti. Mihinkä te sen lapsen laittaisitte edes? Ja otitteko huomioon ettei auton takakonttiin mahdu vaunujen ratas- eikä koppaosaa? Kysymystulvaa ja puheripulia Pertti jatkaisi vaikka loputtomiin. Ottaisiko joku Pertin vuorostaan kylään?

Puolustuslinjan sortuminen ja uutisten jakoa

Viikko on taas vierähtänyt edellisestä valivali-tekstistä. Nyt katson tarpeelliseksi kirjoittaa taas lisää. Migreeni iski eilen töistä tullessa. Jos tarkkoja ollaan, en muista ajomatkan loppukilometreistä juurikaan mitään. Sain myös jotain ihme oireita päänsärkyyn liittyen, olin ihan kuin jossain vieraassa paikassa, vieraan ihmisen kanssa enkä osannut kunnolla puhuakaan, vaikka olin kotona rakkaan Mieheni kanssa puhumassa suomen kieltä. Hohhoijjaa... Olo yltyi syömisestä ja särkylääkkeestä huolimatta yöllä siihen pisteeseen, että kuparinen meni rikki. Oksensin. Tosin mahassa ei ollut juurikaan mitään tyhjennettävää. Mutta usko siihen, että tämä tästä vielä helpottuu, on kova. Viikot juoksee kuitenkin eteenpäin ja mullahan on oikeasti kaikki ihan hyvin.

Hiihtolomaviikko ja kotipuolessa vierailu oli mukava, vaikkakin pahoinvointi paheni sillä reissulla ja jouduin perumaan tärkeän menon. Anteeksi, asianosaiset. Tapasin kotipuolessa ystäviä, joista osalle kerroin uutisia ja osalle en. Myös tulevia isovanhempia on informeerattu (lukuunottamatta Miehen isää). Uutiset otettiin vastaan sekalaisesti, mutta innostuneesti. Tuntui mukavalta. Lopuille kavereille tiedotamme sitten ultran jälkeen. Jos sitten oltaisiin vähän jo selvemmillä vesillä.