Inkiväärin sitkeä kaipuu rv6+5

Voi elämä tätä oloa. Silloin, kun on hyvä olo, on paha olo. Ja kun on paha olo, on pahempi olo. Lähetin miehen ostamaan pahoinvointia estäviä inkiväärijuttuja. Saa nähdä, toimiiko... Jos toimii niin sit tuun heti tänne kommentoimaan. Kai se on hyvä merkki se huono olokin, onhan?

Kohta alkaa vissiin olla ne ajat edessä, kun raskauden salassapitäminen muodostuu käytännössä mahdottomaksi. Ehkä hyvä asia. Pitäs jaksaa olla töissä ja sit kun ei jaksa niin sit on selitysten aika. Viikon päästä tiistaina on eka neuvola. Varhaisultrassa ei nyt kai käydä, ei ole enää tullu pakottavaa tarvetta soittaa sinne yksityiselle lääkäriasemalle.

Eilen pohdittiin miehen kanssa, et kerrotaanko mun vanhemmille vai ei, kun niitä taas nähtiin. Ei kerrottu. Ei tullu sopivaa saumaa. Kyllä tässä vielä ehtii. Muutenkin tuntuu siltä, että kertominen menettää merkityksensä, mitä pitemmälle sitä lykkää. Ettei oo enää niin innoissaan. Ja älkää nyt käsittäkö väärin: on tosi hienoa, että meille tulee kolmas perheenjäsen, mutta alkuinnostus on laimennut varsinkin tämän pahoinvoinnin myötä. Et sit ku kertoo jollekin tästä eteenpäin, ni voi olla, et katotaan vaivaantuneen näkösinä, jos se henkilö hihkuu innoissaan ja onnessaan. Ja että se ei sitte tarkota sitä, ettei me oltas onnellisia, vaan sitä, et ollaan jo hihkuttu ja nyt ootellaan niitä seuraavia kehitysaskelia, jolloin voi alkaa hihkumaan uudestaan. Esimerkiksi ensimmäistä ultraa ja sydänääniä. :)

Lisäsin tohon otsikkoon noi viikot. Jos tää tästä etenis paremmin, kun on aamukampa näkyvissä.